maanantai 30. huhtikuuta 2012

inori

Pyöräilin äsken 7eleveniin ja takaisin niin nopeasti kuin jaksoin. En tiedä kauanko aikaa meni, mutta pääpointtina olikin: Nostin rahaa! Työkavereiden kesken kulkee "huhu", että kukkaroni tursuaisi yenejä, ja monesti olen kuullut kun ihmiset kysyvät toisiltansa (luulevat raukat etten ymmärrä puhetta 8 ) ), että tietääkö kukaan paljonko minulla todellisuudessa on massia mukana! Joka tapauksessa, rahan nostaminen automaatista oli helppoa ja nopeaa, ja voin taas hetken elää ja matkustella niin kuin haluan. 

Japanissa alkoi Golden Week, joka kestää aina tämän viikon sunnuntaihin asti. Iso osa japanilaisista viettää jonkun sortin loman tapaista, päivän tai pari, jotkut kuulemma viikon tai jopa kuukauden. Perjantai iltana minua varoiteltiin seuraavista 9 päivästä, jolloin koko hotelli pamahtaa täyteen asiakkaita ja ravintolassakin tulee olemaan super kiireistä. Kun ovet avautuvat aamiaiselle ja lounaalle, koko sali on hetkessä täpötäysi. Lounaalla ihmisiä kertyy pitkät jonot odottamaan syömään pääsyä. Aamiaiselle ja päivälliselle pääsevät vain hotellin asiakkaat, joita on tällä hetkellä vähintäänkin 400 ihmistä! Se on paljon näin pienelle hotellille, joka sijaitsee (ainakin minun mielestä!) keskellä ei mitään.

Minun - kuten Kim ytimekkäästi totesi: "It's going to be like hell!!1"- ei kestä kuitenkaan 9 päivää. Otin perjantain, lauantain, sunnuntain ja vielä ensi maanantainkin vapaaksi. Perjantaina lähden ainakin näillä näkymin käymään nettituttuni kanssa Hamamatsun eläintarhassa + kehitellään tässä vielä jotain muuta mugsaa tekemistä/näkemistä :~D Tulee varmaan ihan sika kivaa!

Mutta mikä hienointa, lauantaina hyppään shinkanseniin ja suuntaan kohti Osakaa. Menen tapamaan meillä viime elokuussa ollutta poikaa (Lions Clubin kesävaihtari tämäkin!) ja hänen perhettään. Odotan kyllä niin paljon jälleennäkemistä, kun viime näkemisestä on kulunut aikaa jo 10 kuukautta. Lauantaina käydään ainakin Universal Studios Japanissa ja Osaka Bay Towerissa. Sunnuntaina suunnataankin sitten Kyotoon! Koska maanantai on normaali arkipäivä (=koulua), palaan jo sunnuntai iltana takaisin Hamamatsuun.
Tiedän jo nyt, että sunnuntaina pois lähteminen ja hyvästien jättäminen ei ole mikään helppo nakki 8 ) Täytyykin sitten yrittää keksiä jotain kehittävää maanantaille!


PS. Mein Taimi täyttää huomenna 13 vuotta (;;__;;)//

torstai 26. huhtikuuta 2012

there and back again

Erillinen postaus  Tokiosta ilman KAT-TUNia!

Sunnuntai meni tosiaankin pelkässä KAT-TUNissa, mutta maanantaina aamuna suuntasinkin jo suorintatietä heti aamulla metroon ja Harajukuun! Kiertelin Takeshitadorilla (400m pitkä kauppakatu) tehden ostoksia ja väistämättä mietin, kuinka niin kovasti tahdoin käydä siellä 6 vuotta sitten. Harajuku paikkana oli niin extreme ja  suuri inspiraation antaja ylä-asteella, että oli melkein haikeaa itsekseen kierrellä ja katsella vaatteita/koruja, joita olisin varmasti 14-vuotiaana ostanut! En olisi ikinä silloin uskonut, että joku päivä kävelen Takeshitadorilla yksin ja väistelen afrikkalaisia miehiä, jotka yrittävät tuputtaa tuotteitaan englanniksi japseille ja minulle. Afrikkalaiset eivät jotenkin sovi Harajukusta olevaan mielikuvaani. En ottanut sieltä kylläkään yhtään kuvaa (miten unohinki!), mutta jos kirjottaa Googlen kuvahakuun "Harajuku", niin näkee jo ensisilmäyksellä mistä on kyse :~D 

Harajukusta mukaan tarttu: 



 Yhet kengät :~D Ai että, siellä oli ihan kauheasti kenkäkauppoja ja vaikka minkälaisia kenkiä! Oli tosi vaikee tehhä valintoja! Näillä hintaa 1990yeniä = 18,5e +Kiinnittäkää toki huomita värjäytyneisiin sukkiksiin! Työkengät kun eivät jätä mustaa väriä kantapäihin 8 )

Korviksia, Rilakkuma kumi, samanlainen pääkallo sormus kun Kamenashilla (voi jumala oikeesti :~D), hiusrusetti ja Nakamaru avaimenperä!
Rilakkuma nenäliinat, Mikki kamerakotelo ja käsipyyhe on Shinjukusta 100yenin kaupasta, ja ruususormukset Closet Childin lolita osastolta!

Reppu ja sateenvarjo. Sunnuntaina ja maanantaina sato koko ajan ja tavaraa rupes kertymään sen verran, että tarttesin jonkun missä hilata ostokset takasin Hamamatsuun!


4 muovitaskua (3,2e/kpl) ja A.N.JELL muoviläiskä, 2e. Idolikauppoja oli Harajukussa varmaan 10 erilaista ja kaikki krääsä oli kauheen halpaa! Myynnissä oli lähinnä photosettejä, muovitaskuja ja julisteita. Yhestä löyty myös pieni korupuoli, josta saatto ostaa vaikka samanlaisen rannekorun ku Gacktolla :~D

Jumalattoman iso Kamenashi juliste ja kaikista tarpeellisin ostos ikinä, Kame peili (;__;)

Kis-My-Ft2 juliste, 3e + tämäkin _iso!

Harajukusta suuntasin Shibuyaan, kävin tsekkaan Hachiko patsaan, FOREVER 21:n jättimyymälän, Shibuya 109:n (tunnettu kauppakeskus aivan Shibuyan aseman vierssä) ja jonkun random kirja/CD/DVD kaupan, jossa oli varmaan 7 kerrosta. 109:stä pittää sannoo sen verran, että siellä oli ihan hurja meno! Oon aina kuvitellu sen ihan erilaiseks paikaks sisältä (jossa ei harmi kyllä saanut ottaa kuvia). Paikan ihmeellisyyden tajuaminen vaatii kyllä paikan päällä käyntiä!




Shibuyasta suuntasin takaisin Shinjukuun ja hotellille. Tapasin illalla vielä Ayakan, johon tutustuin Pariisissa uutena vuotena. Käytiin syömässä!
 Ja se ravintola oli tosi fancy. Kuvassa näkyvät ruoat + pari munakaskuutiota ja kananpalasta makso reilu 50e. Ayaka maksoi ne ihan kevyesti, ja olenkin miettinyt minkälaisesta perheestä hän on lähtöisin. Kaikki sateenvarjosta kännykän kuoreen on jotain merkkiä, ja Pariisissa Ayakan sisko Ami näytti kuvaamansa videon, jossa Sakurai Shou Arashista oli laulamassa heidän kavereiden häissä. Son verrattavissa siihen, kuin USAssa vaikka Lady Gaga, Britney, Madonna, Michael Jackson tms olisi esiintymässä jonkun häissä livenä.

Tiistai aamuna kiertelin Shinjukua ja tapasin sinä aamuna Japaniin ensimmäistä kertaa saapuneen Hennan sovitun mukasesti 12 aikaan hotellilla! Otin tavarat mukaani, Henna jätti omansa huoneeseensa ja lähettiin kiertään Shinjukua ja syömään sukiyakia! Aaaah oli kyllä niin nannaa kaupasta ostettujen riisipallojen ja hotellin obentoiden jälkeen!


Kotia lähdin 16:50 bussilla, ja olin perillä hotellilla 22:30!

Tokiosta yleisesti: Olen yllättynyt ulkomaalaisten vähäisyydestä noilla alueilla missä liikuin. Jotenkin olen aina kuvitellut, että Tokiossa olisi ulkomaalaisia joka nurkan takana, jokaisessa pikku putiikissa ja siivouskomerossa, mutta näin varmaan alle 20 länkkäriä menneiden 3 päivän sisällä. Ei sillä, tykkään enemmän kun katukuvaa värittää normi japsit. Ja cossaajat! Cossaajia oli ympäriinsä ihan kauheasti ja vaikka en sarjoja tunnistanut, olin positiivisesti yllättynyt!

En missään välissä myöskään kirjoittanut, mutta kysyin tietä varmaan 15 eri ihmiseltä reissuni aikana. En jostain syystä luottanut itseeni joka kohdassa, joten varmistin usein joltakulta, että olinhan ymmärtänyt oikein. En siis eksynyt kertaakaan ja aina päädyin sinne minne tahdoinkin. Kaikki auttoivat oikein mielellään ja joku mies itse oikein pysähtyikin kerran vierelle ja vei lopulta minut päämäärääni!

Lopuksi: Aion palata Tokioon varmaankin jo ensi kuussa, koska meillä on suunnitteilla trippi Tokyo Disneylandiin muutaman työkaverin kanssa! Oonki aina tahtonu käyä jossain Disneylandissa (;__;) Käydään samalla reissulla kuulemma Akihabarassakin, kun Kikukawa on niin kova AKB48 fani (AKB= Akihabara + yhtyeessä on laulamassa 48 tyttöä) :~D

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

KAT-TUN 2012/4/22

Tokio oli, tuli ja meni.
Suunnitelmat muotoutuivat erilaisiksi kuin alussa suunnittelin ja lopulta lähdin Tokioon vasta sunnuntai aamuna. Ouno heitti minut aamulla jollekkin juna-asemalle klo 6 (yyhyhyy kiitos!), hyppäsin Hamamatsuun menevään junaan ja sieltä jatkoin bussilla Tokioon. Tokioon saavuin 12:04 ja heti ensimmäisenä kuljin voi-niin-kuuluisalla-Yamanote-senillä. Joku Tsekkoslovakiasta kotoisin oleva nainen auttoi minua metrolipun ostossa ja kertoi omasta elämästään/matkastaan aina Harajukun pysäkille asti. Jatkoin Shinjukun pääasemalle ja sieltä kävelin Hotel Listel Shinjukuun (olen tällä hetkellä Hotel  Listel Hamanakossa töissä, joten henkilökunta-ale kahdelle yölle oli tuntuva!). Tein check-innin, ostin Family Martista ruokaa ja lähdin kohti Tokyo Domea!
Mah precious oneeee, hinta 6000yeniä = joku 57e.




Konsertti oli ihan uskomaton. Sanoinkuvaamaton! Tulee vaan kylmiäväreitä ja silmät kostuu, kun edes mietin koko sunnuntai iltaa. Voisin kertoa konsertista vaikka kaiken, mutta taidan säästää sen vain niille korville, jotka ovat asiasta kiinnostuneita. Kuitenkin lyhyesti kerrottuna:
1. Konsertti kesti n.3½ tuntia, ja settilista oli niin päätähuimaava, että huhhuh! Tiesin listan jo etukäteen, mutta koska tämä oli viimeinen konsertti Tokyossa, oltiin sekaan ja loppuun lisätty kappaleita!
2. Juuri sunnuntain live taltioitiin, eli tämän vuoden puolella ilmestyy live DVD, joka on must ostos! Voisin kattoo sitä loputtomiin yyhyhyy D:
3. Livessä oli mm. ilotulituksia, kuumailmapalloja, Kame lens taivaalla, Johnny'sin juniorit juos ympäriinsä ja Kokilla oli mukana länkkärinaisia @__@
4. Nakamarun beatboxauks oli ihan järjettömästi parantunu, soli itteasiassa kauheen hienosti toteutettu ja tosi taidokkaasti esitetty o___o! Tatsuya oli kauheen eläväinen ja puhelias ja kaikki heitti koko ajan ihan armotonta läppää! 
5. Kappaleista erotti selkeesti mitkä oli playbackeja ja mitkä ei. Voi voi, miksi omistaa järjetön lauluääni ja käyttää kuitenkin monessa kappaleessa taustanauhaa 8 )
6. Hienoimmin toteutetut kappaleet oli Step by step, Zutto, NEVER x OVER ~「-」 IS YOUR PART~ ja Real face (kaikki tuli omilla kuumailmapalloilla..... mitä vittttsiä oikeesti!!)
7. Syy kuinka sain pidäteltyä itkua: katse olis mennyt liian sumeaksi ja olisin nähnyt vielä huonommin, kuin mitä muutenkin suht kaukaa tiirailin! Mun paikka oli kyllä tosi hyvä, vaikkakin aina saa unelmoida 520e arvosesta eturivipaikasta. Monella viisaalla oli kiikarit mukana, mutta en tullut ajatelleeksi hilata _kiikareita mukanani.

Keikalta tarttu mukaan:

Keikka uchiwat! Vajaa 5e/kpl

Kylpypyyhe :~D Son oikeesti iso! n.27e

Shopping bag, vajaa 15e. Tääki on iha sika iso!

Japanilaisten keikkakäyttäytimenkin on ihan omaa sarjaansa. Jokainen pysyy kiltisti omalla paikallansa, ja heiluu vienosti omalla paikallansa seisten sen 3½ tuntia. Kaikki kirkuu poikien nimiä järkyttävän kimeästi ja jotkut innokkaat tekevät muistiinpanoja kappalejärjestyksistä tai mitä pojat letkauttelevat. Ihmiset syövät ja juovat, tihrustavat kiikareillaan ja ovat laittautuneet hienoksi. Konsertissa musiikki soi niin "hiljaa", että vieruskaverin puheen voi kuulla ja oviaukkojen luona on valot päällä (jollaisen lähellä itsekkin istuin). 55 000 ihmisen läsnäolo on ihmeellinen, kun kaikki kirkuu ja pojat vaan jatkaa tanssimista ja laulamista niin egoina, että oksat pois (*A*)

Jos joskus tässä elämässä on mahdollisuus vielä käyä kattomassa näitä uuestaan, ni voin maksaa lipusta vaikka enemmän, jos saan paremman paikan! Tosin 520e menee jo ehkä vähän yli hehe :~D

tiistai 17. huhtikuuta 2012

chain

Kirjoitin 18.3. eli lähes päivälleen kuukausi sitten, että minulla on pieni unelma, joka voisi toteutuakkin nyt kun olen Japanissa.

Olen ihan armoton KAT-TUN fani. Ensimmäisen kerran kuulin heistä 2007 pian sen jälkeen kun heiltä tuli ulos ensimmäinen koko pitkä albumi. En heti syttynyt poppisoundeihin (visual keitä sen olla piti :~D), mutta myöhemmin samana vuonna se jo sytyttikin enemmän. Vuodesta 2008 olenkin aktiivisesti seurannut heidän toimiaan, eikä kiinnostus tule lopahtamaan varmaan ikinä, ellen täysin menetä mielenterveyttäni!

  KAT-TUN on tosiaankin japanilainen 5-jäseninen Johnny's Entertainmentin alaisuudessa oleva poikapoppiryhmä, joka on japanilaisten keskuudessa erittäin suosittu yhtye. Jokainen heidän sinkkunsa, albuminsa ja DVD:nsä on yltänyt Oriconin (myydyimmät levyt Japanissa -lista) TOP-listan ensimmäiselle sijalle. Pojat esiintyvät musiikkihommien lisäksi erilaisissa japanilaisissa draamoissa ja tv-mainoksissa. Huomasinkin juuri, että tällä hetkellä Kamenashi on jossain kahvimainoksessa ja koko bändi jossain automainoksessa!

Kappaleita on tullut ulos lähes 160kpl verran; viimeisin albumi CHAIN ilmestyi helmikuussa. CHAINin ilmestymisen myötä Johnny's julkaisi tiedon KAT-TUN LIVE TOUR 2012 CHAINista. Kuulin asiasta heti tammikuussa, kun uutinen paljastettiin Japanissa. Vedet vain turskahtivat silmistä! En silloin vielä ollut saanut työssäoppimispaikkaa Japanista, saatikka tietenkään tiennyt työvuorojani konserttia ajatellen. Olin niin iloinen jo pelkästä ajatuksesta, että minulla voisi olla jopa pienen pieni mahdollisuus päästä näkemään pojat livenä!

Ja tässä sitä ollaan, menossa tämän viikon sunnuntaina 22.4. Tokyo Domelle katsomaan KAT-TUNia. En olisi ikinä uskonut,  en ikinä, että pääsisin näkemäät heidät livenä. Minä ja 55,000 muuta ihmistä. Tuntuu, etten pysy housuissani enkä osaa hengittää!  Pyysin viime viikolla tämän viikon lauantain ja sunnuntain vapaaksi, koska ajattelin meneväni jo lauantain konserttiin. Lauantaille lippujen myynti loppui eilen, joten jouduttiin ostamaan lippu sitten sunnuntaille.
Paikka jossain tuolla punasen pisteen luona, hinta 6000yen. Lipputyyppejä oli ehkä 70 erilaista, ja hinnat vaihteli 20e-520e.

Tähänkään tilanteeseen en päätynyt helposti enkä vain istumalla suu kiinni. Monen mutkan kautta loppujenlopuksi Kim osti minulle lipun tänään. Mikä vielä mullistavampaa, lähden konserttiin yksin. Jotenkin tosi jännä ajatus mennä yksin ja olla taas puhumatta ikuisuus. Täytyy vielä selvittää kuinka pääsen helposti ja halvasti täältä Tokioon, Domelle ja takaisin hotellille. Päädyn kylläkin luultavasti yöbusseihin, koska ne ovat halvin tapa liikkua.

En JAKSA oottaa!!!! Asiaa ei helpota Ounou-sanin tuomat 3 KAT-TUNin live DVD:tä, jotka pittää kyllä kattoo ennen sunnuntaita!

Day 12!

En oo perjantain jälkeen tehnyt mitään maatamullistavaa. Ja kauheeta oon kohta ollu täällä jo 2 viikkoa! Sunnuntaina oli vapaapäivä ja kävelin ilokseni 5km kauppaan (kävin myös huonekalukaupassa?) ja toiset takaisin. Kävelin itselleni outoa reittiä, mikä vei omakotitalojen välistä, sivuten ihmisten erilaisia pihoja ja tavarantäyteisiä ikkunoita. Aikaa kului ihan järkyttävästi, kun jäin napsimaan valokuvia varmaan 10 metrin välein! Oli ihan jännä taas huomata/muistaa parin vuoden tauon jälkeen, kuinka erilaisia japanilaiset talot ja pihapiirit ovatkaan.

 Yleinen vessa 8 ) Matkanvarrella on myös mandariinin muotoinen toilettirakennus!








Kirsikkapuut alkaa vähitellen tiputtaa kukkansa. Jo tänään puut näyttävät jo paljon vehreimmille kuin toissapäivänä. Onneks kerkesin nähhä ne hienoimmillaan!


Jotain mitä kaupasta jäi käteen. Etittiin viime viikolla Kimin kanssa just Wink Up, Myojo, Popolo tms lehtiä, ja nyt niitä oli kaupassa!


perjantai 13. huhtikuuta 2012

Raaaamenya

 お疲れ様ですー
Erino ja Nana (19v. tarjoilija tyttöjä) pyysivät minua eilen heidän mukaansa syömään ramenia töitten jälkeen, ja pian sitä oltiinkin jo pyörän selässä ajamassa kohti ramenyata!
 Oon viimeks ajanu pyörällä ylä-asteella, joten sekin oli jo kokemus sinänsä haha. Oon mieltäny pyöräilemisen viime vuosina jotenkin tosi japanilaiseksi jutuksi, ja mikä oliskaan parempi näky kuin koulusta tulevat ikemenit hih :~D Päästiin tosiaankin puol 10 jälkeen, käytiin vaihtaan vaatteet, haettiin respasta pyöränavaimet (asiakkaat saavat käyttää pyöriä ilmaiseksi) ja kurrautettiin säkkipimeyteen. Harvoilla kaduilla on katuvalot, eikä tämäkään rantakatu tehny poikkeusta. En tiiä mitenkä kauas ajettiin tai kuinka kauan, mutta 4km päähän voisi olla aika osuva veikkaus!

 Ruokaa oli ihan jumalattomasti, mutta oli se myös ihan luonnottoman hyvvää :~D

 Tulipahan ainakin taas todettua, että kyllä japanilainen nuori tyttö on täysin erilainen kuin suomalainen. Käytökseltään, tavoiltaan, kiinnostuksen kohteiltaan, tottumuksiltaan ja yleistiedoiltaan. Ja kielipäältään! Nanan englanti on kylläki todella hyvä japanilaisen englanniksi, varmaan paras tähänastisista 19 vuotiaista.  Ihan loisto tyyppejä joka tappauksessa (;3;)//

 Matka takasin meni "mina rakasutan shinua" hokiessa (..............Erinon kohalla huutaessa) ja takasin kotona oltiin 00:30. Oli ihan sika hauskaa!

Ainiin! Mun uus lempinimi on Roicchan, ロイっちゃん 8 )


fooooDs

Viikko sitten tulin tänne, ja ei voi kyllä muuta sanoa, ku että oon päivistä ja kellon ajoista ihan sekasin, mutta mikä on varmaa on se, että tyhjin vatsoin en oo missään välissä ollu!

Syön kolme kertaa päivässä klo 10, 15 ja 22. Kympiltä syön miestarjoilijoitten kanssa, ja muulloin hotelli tarjoaa obentoun, eli lounaslaatikon. Oon ottanu kaikista obentouista aina kuvan ku oon muistanu. Tässä siis ruokasaldoa! Kuvat on muokkaamattomia.


Jokaseen obentouhun kuuluu myös riisirasia, vaikkei niitä muissa kuvissa näykkään. Täytyy myöntää, että tämän ensimmäisen ruoan nähtyäni ajattelin, että miten selviän seuraavat 3kk! 


 Yakisobaa ;;3;;!



7elevenin obentou!



Kimin kanssa yakisobaa, ja alla okonomiyakia!







Tunnistatteko? 8DDD Waateringu kisuminto!! Kis-My-Ft2 mainostamaa purkkaa 8 )

Löysin elämäni juoman, piichi waataa :~D Persikkavettä!



Lopuks kuvaa muutamista jutuista mitä oon ostanu 8 )