lauantai 31. maaliskuuta 2012

okonomiyaki tiem!


Moikka! Tein äsken okonomiyakeja aka Hiromun lettuja! Meillä oli viime elokuussa Osakasta Lions Clubin kautta vaihdossa poika, joka sitten eräs kaunis päivä kokkaili meille Osakalaista herkkua, okonomiyakeja. Äidille ja isälle ei millään jää mieleen sanana "okonomiyaki", eli meillä siis puhutaan aina Hiromun letuista 8 ).
Yhyy ku en saanu majoneesista täydellistä pylpyrää 8<

Lettujen tekoon tarvitaan:
-½ kalaliemikuutio
-2 dl vettä (kalaliemen voi korvata dashilla, jos sellasta omistaa!)
-3dl vehnäjauhoja
-2 kananmunaa

Edellä mainittujen lisäksi taikinaan sekoitin:
-200g purkillisen viipaloituja herkkusieniä (sieniä siitä 115g)
-200g kiinankaalia
-175g juustoa

Sienet ja juuston voi korvata vaikka katkaravuilla, mustekalalla, pekonilla, kevätsipulilla, nuudeleilla (Hiroshiman tapaan!), maissilla, perunalla tai vaikka tomaatilla! Kaali on kuitenkin olennainen osa okonomiyakia, joten sitä ei mielestäni kannata korvata millään.

Ensin tehdään kalaliemi, eli liemikuutio liotetaan kuumaan veteen. Seuraavaksi kaikki ainekset vain sotketaan yhteen, juusto raasteena ja kaali silppuna. Minulla valmis taikina näytti tältä:
Ja eikun pannulle paistumaan! Paistamiseen käytin juoksevaa kasvirasvaa. Olisin käyttänyt rypsi- tai oliiviöljyä, mutta molemmat olivat loppu. Paistolämpö ja -aika riippuu teidän omista liesistä. Meillä on induktioliesi, jossa käytin 7 lämpöä. Paistoin lettua molemmilta puolilta kunnes niihin oli tullut vähän rusehtavaa väriä pintaan!



Lettujen päälle:
-Okonomi kastiketta, Tokyokan 6,9€
-Kyuupiin majoneesia, Tokyokan 9,8€
Molemmat soossit on mielestäni olennaisia, mutta esim. isäni syö aina oman lettunsa ilman niitä. Takana näkyvät persikat ei liity mitenkään tähän :~D he he


Söin lopputuloksen mun lempipuikoilla, jotka ostin 100yenin kaupasta Japanista!
(*A*) Stitch!


いただきますー♥

heArtbreak cluB



Heyyaasss! (*;3;)// Tänään loppu koulu ja oon ihan HAAPPPYYyyyy! Wuhuu ei enää Kuopion ja Järvenpään välillä ramppaamista ennen elokuuta! Sain anniskelupassin mukkaan ja arvioinnin ensimmäisestä näytöstä, josta irtos onneks paras mahdollinen arvosana 8 ) Nyt on aikaa valmistautua ja panikoida ens torstaita, jonka jälkeen tapahtuu varmana kaikkea, mitä en osaa odottaakaan!

Hotelli osaa ainakin pitää jännitystä yllä, sillä en yhäkään tiedä mitä tapahtuu kun laskeudun Nagoyaan :~D Toivon kyllä kovasti, että sähköposteihin tai puheluihin vastattaisiin ennen torstaita.

Paria juttua, mitä pitäis hoitaa ennen lähtöä:
-Vaihtaa valuuttaa!
-Ostaa junalippu Helsinkiin
-Suunnitella mitä pakkaa mukaan. 3kuukaudeks on jotenki vaikee suunnitella, että mitä ottais mukkaan. Se ei oo mikää viikon reissu, eikä toisaalta mikään vuosikaan...... + työvaatteet ja kengät vie oman tilasa!
-Pitäis myös pakkaa KAIKKI loputki tavarat: äiskä ja iskä muuttaa sillä aikaa ku pesen vessanpönttöjä
-Maanantaina kampaaja!
-Kavereille tuliaisten ostoa, muumikeksejä ym.! Pitäis päättää, mitä hotellin johtajallekki veisi. Hmmmmh

Kuva hotellin facebook seinältä; toivottavasti kirsikkapuut kukkii vielä ensikin viikolla! Tahtosin niiiiin kovasti nähhä kunnon kukkaloistoa (*3*)//
Nyt on taas muuten menossa joku matkakuume: kaveri lähtee harjotteluun Kiinaan ja toinen Saksaan, yks Irlantiin, toinen tänä viikonloppuna Lontooseen ja yks toinenki Saksaan, yks on Englannissa työssäoppimassa, minä lähen 3kk Japaniin ja äiskä ja iskä viikoks Turkkiin!

torstai 29. maaliskuuta 2012

LOVE or LIKE

Eilen oli viimeinen japanin kielen tuntini tältä keväältä. Käyn tunneilla Järvenpään lukiolla tiistai iltaisin (=6km kävelyä) ja menneistä tunneista on tosiaakin ollut hyötyä! En siis ole aikaisemmin tunneilla käynyt, vaan opiskellut itsenäisesti nyt n.5 vuotta. Tunnen japanilaista musiikkia kuunnellessani tai draamoja katsoessani, että ymmärrän todella paljon enemmän sanamuotoja ja lauserakenteita verrattuna esimerkiksi viime kesään. Koska alusta asti hiraganat ja katakanat ovat olleet minulle peace of cake, syksy toi tullessaan myös kanjit, joita en ole aikaisemmin opetellut. En tällä hetkellä osaa kuin n.130kpl, mutta se on minulle alku! Tunneilla me käytetään näitä kahta kirjaa, Basic Kanji Vol.1 ja Shinbunka Shokyuu Nihongo 1. Laadukasta webbilaatua, meh lieks.

Kauhean hyvät kirjat opiskeluun, jos hallitsee hiraganat ja katakanat. Keltaisessa kirjassa ei ole kirjaintakaan meidän aakkosia, vaan kirja käyttää ainoastaan japanilaista merkistöä. Jokaisen kanjin yläpuolella on kuitenkin hiraganoilla lukutapa painettuna! Saattaa näyttää alkuun rajulle, mutta ainakin itse koen oppivani näin parhaiten = näkemällä oikeita lauseita oikein kirjoitettuina. Kanji-kirjasta tämän verran: en olisi ikinä uskonut kanjien opiskelun olevan näin selkeästi opastettua missään kirjassa! Jokaista kanjia varten on sopivasti harjoittelutilaa, on ja kun -lukutavat kerrottuna ja esimerkkisanoja. Kappaleiden lopussa on myös tehtäviä! Molemmilla kirjoilla on kuitenkin aika tyyris hinta, n.40€. Näiden lisäksi olen ostanut keltaiselle kirjalle tehtäväkirjan, 20€.

Omasta mielestäni mitä tahansa kieltä oppii parhaiten opettelemalla ja sisäistämällä perusasiat sekä kuuntelemalla esim. sen kielistä musiikkia, katsomalla elokuvia/tv-sarjoja ja jos mahdollista, keskustelemalla natiivien kanssa. Japanin kielen kanssa edellämainittujen lisäksi olen havainnut Ameeba Pigun erittäin hyväksi paikaksi harjoitella normaalia puhetyyliä, esittäytymistä, merkistöä ja ennenkaikkea normaaleista asioista keskustelemista. Kyseessä siis japanilaisten oma Habbo Hotel; teet hahmon ja huoneen (oikealla rahalla saisi mitä vaan), voit liikkua erilaisissa paikoissa ja keskustella muiden kanssa.
Jos on mitään kysyttävää piggusta tai sen käytöstä, autan mielelläni! 

Tiedättekö muita mielenkiintoisia tapoja oppia kieliä? (*A*)

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

how to be bravE

Tänä viikonloppuna oli tarkoitus mennä Bakaconien järjestäjien järjestämälle IDIOOTTIkurssille Pieksämäelle, mutta koulutus peruttiin liian vähäisten osanottajien takia. Harmi! Jos ketään kiinnostaa conien järjestäminen tms., http://idioottikurssi.bakacon.fi/  tsek it aut!

Huonosta tuurista huolimatta ei tämä viikonloppu turha ollut! Päätin lähteä Pinjan ja Emmin mukaan Jyväskylään japanin kielen puhetilaisuuteen kuuntelemaan heidän ja muiden puheita, ja seuraamaan toki yleistä meininkiä. Täydellä autolla ajeltiin Kuopiosta pari tuntia paikan päälle: Emmin poikakaveri Olli ajoi ja meidän seurassa oli vielä Pinjan ja Emmin japanin opettajan sijainen, Junko. Matka meni nopeasti yrittäessä puhua japania :~D Junkolla oli kyllä naurussa pidättelemistä!

Puheet olivat tosi avartavia ja hyvin valmisteltuja. Aiheita oli myös laidasta laitaan, roboteista syöpään ja pokémoniin ja designeen. Itsestäni oli hieno huomata, kuinka paljon ymmärsinkään muiden puheista. Rispektiä kaikille osallistujille, itselläni ei ehkä olisi ollut rohkeutta puhua! Jos ketään muuta kiinnostaa japanin kieli ja tilaisuus päästä ilmaisemaan itseään ja kuuntelemaan muita, http://www.nihongo.fi/puhetilaisuus.htm  täällä lisätietoa!

じゃあ、あと11日!

torstai 22. maaliskuuta 2012

愛のコマンド

Jaan tän nyt teiänkin kanssa :~D Ihana! Tässä tosiaanki hotelli jonne oon menossa, jos joku ei yhdistäny.

Pitäis alkaa ehkä jotenki suunnitella esim. pakkaamista. En omista sopivaa takkia enkä kenkiä ja tarvitsisin sukkiaki! Toisaalta kuumottais oottaa reissuun asti ja ostaa paikanpäältä kaikki mitä tartten, mutta en tiä onko viisasta lähtee tähän aikaan vuodesta talvinahkatakilla Japaniin? Toinen juttu on hiukset! Japanissa ei asiakaspalveluammatissa varmaan arvosteta kaksvärisiä hiuksia, ja muutenki värjäsin nämä viimeks joululomalla. Mulla ois jopa visio uusista hiuksista *A* Pitäis investoida vaan jatkoihin _paljon rahaa, ja rahaa tahtoo palaa nyt muutenki niin paljon, et en tiä onko jatkot sitte viisas valinta. Tyhmää ku on tottunu pitkiin hiuksiin!

Oisko kenelläkään mitään ideoita lahjasta hotellin omistajalle? Ideoita otetaan tosiaanki vastaan! Pää leikkaa ihan typötyhjää koulun takia @A@
15 days to go!

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

we're flying up up outta here

harroooo ///
Jotkut varmaan tietävätkin, ettei tämä ole minun ensimmäinen kerta "yksin" ulkomailla. Oon käyny 13 maassa ja niistä kahessa ilman vanhempia tai kavereita: Japanissa ja Yhdysvalloissa. Molemmissa maissa olin Lionsien kautta kesävaihdossa ja ne onki niitä kesiä, joita muistelen varmaan koko loppu elämäni oikeesti ilolla. Asuminen ulkomailla hostperheessä on jotain hienoo ja unohtumatonta, mutta en millään jaksais oottaa, että pääsen Japaniin ihan yksin, olemaan ja tekemään mitä ikinä tahonkaan. Toki mulla on töitä, mutta se vaan meinaa sitä, että pääsen elämään myös sitä arkea, mitä japanilaiset koulunsa käyneet elää. Joka tapauksessa, Lions Club on tie ulkomaille, jos oot 17-21 vuotias. Loistava järjestö, joka saa tällasetkin herneaivot pyörimään lujempaa :~D Vastaan toki mielelläni kysymyksiin, jos jollakulla on jotai kysyttävää Lionseista!

Tänään multa kysyttiin, et pelottaako mua lähtee yksin 3 kuukaudeks pois. Mua ei jostain syystä pelota. Pelko on ehkä jotenki väärä sana tähän. Jos jonkun asian pitäis pelottaa, niin se on pelko siitä, että alkaa pelottamaan. Toki kaikki tää on jännittävää niin kuin aina ennenki! En tälläkään hetkellä tiedä melkeen mitään mun tulevasta reissusta. Tiiän hotellin minne menen ja ajakohan, mut siihen se sit melkeen jääki. Tiiän, että saan ilmasen asumisen ja kolmesti päivässä ruoan. Töissä saan siivota huoneita, olla respassa ja tarjoilla/tehdä ruokaa. Ehkä saan kuulla vasta paikan päällä, mitä muuta mua odottaa. Mistä tuliki mieleen, ostin tänään lentoliput! Finnair, 764€ Helsinki-Nagoya-Helsinki.

 Pari juttua, joita oon yrittäny hoitaa liittyen tähä trippiin:
-Rokotukset. Kaikki normit on kunnossa, ja jouduin ottamaan mulla valmiina olleen A-hepatiitin lisäks B:n. 2 x 50€ = Ei ihan halvin rokote. Halvempi kuitenkin kuin Japanin aivokuumetta vastaan oleva, 129€ x 3. Aivokuumerokotuksen kanssa joudun tekemään pikku poikkeuksen; otan vain yhden piikin ennen reissua, sen jälken toisen ja sitten siitä vuoden päästä kolmannen. Ennen reissua pitäisi oikeasti ottaa 2.
-Mun kamera on huollossa. Se on ollu jo monta viikkoa. Hyppään varmaan ikkunasta läpi, jos se ei jostain syystä kerkeiskään tulla ennen ku lähen ;;
-Päätin, että tahon uuden läppärin. Tämä nykyinen on japanilainen yritysten käyttöön tehty IBM ThinkPad T43, joka on sen verta vekkuli, että uus ei ois pahitteeks. En pysty esimerkiksi kuvia siirtämään kamerasta tähän, ja jokanen toiminto (CD-aseman, mokkulan, netin, minkä tahansa ohjelman käyttäminen) vaatii hirmuset toimenpiteet, ja oon ihan varma, että tää ei tunnistais Japanissa langatonta verkkoakaan. So, oltais ostettu jo tänään uus kone, mutta se mitä katottiin oli loppu eli huomenna suunnataan toiseen kauppaan. Anttilassa ois semmonen, mikä hotsittais kovasti!


Lopuksi, yks mun lempi idoligroupeista on saanu telkkarista ulos mainoksen! Way to go pojat :~D
 
Mun on niiiin pakko nähä toi telkkarista!! Ja idoligroupeista puheenollen, mullon unelma, (joka voi toteutuakki!) josta kerron myöhemmin enemmän. 19 days to go!

torstai 15. maaliskuuta 2012

soldier intrO

Moi moi! (*A*) And welcome!

What is this? -Blogi, jonne kirjoitan työssäoppimisjaksostani japanilaisessa hotellissa. Hah, exciting!
Who? -Olen ylioppilaaksi kirjoittanut lähes 20 vuotias tyttö, ja tällä hetkellä opiskelemassa matkailualaa Järvenpäässä. Tykkään KAT-TUNista, matkustelusta ja hyvästä ruoasta!
Why&when? -Lähden suorittamaan ensimmäistä TOPpiani Japaniin hotelliin, Hamamatsun kaupunkiin Shizuokaan. Puheliton elämäni sijoittuu 5.4.-1.7.2012 väliselle ajalle, jolloin selvitän järvenranta hotellini ylpeydet ja salat!
What's next? -...stay tuned!