Yamaguchi!

Pitkä postaus tauko, gomen ne (*o*;; Viime viikolla käväsin Yamaguchissa kattomassa parin vuoden takasia maisemia ja ihmisiä, ja sanonpahan vaan, että oli taas tekemisen arvonen trippi! Lippujen ostaminen shinkanseniin toisaalta kirpas vähäsen, en edes viitsi kirjottaa tähän paljonko liput maksoivat, mutta ei onneksi kaduta yhtään. 

Viikonloppuni kuvina, douzooooooo-

Pallokalaa!

Tulipahan ainakin syötyä 8 )

Oon jotenkin oppinut sille asenteelle, että kerranhan sitä vain eletään. Mm. ostan aina kaiken mikä ei ole mitään turhaa, ja jonka oikeasti tarvitsen. Oon täällä myös jotenkin paljon vapautuneemmin kuin Suomessa; oon saanu näitten 3 kuukauden aikana varmaan 30 uutta kaveria ja puhunu vaikka kenenkä kanssa asioista, joita Suomessa en tule edes ajatelleeksi. Tässä kulttuurissa ja ihmisissä on vaan sitä jotakin mystisyyttä, josta tykkään ja kovasti. Varsinkin sen jälkeen, kun pääsee siihen mystisyyteen sisään. Ihmisissä elää enemmän pikkulasta ja ulospäin näkyvää elämäniloakin kuin suomalaisissa, mutta kaikesta huolimatta normaalit ongelmat ovat ihan samanlaisia kuin muuallakin.
Luin joskus jonkun japanilaisen miehen kirjoittamaa tekstiä, jossa juuri pohdittiin mitä "japanilainen kulttuuri" on. Onko se vain kimonoita, teeseremonioita, raakaa kalaa ja shintolaisuutta ? Mies ei ollut ikinä pitänyt kimonoa päällään (tietenkään), ei tiedä mitään teeseremoniasta, ei tykkää liiemmin raa'asta kalasta eikä ole shintolainenkaan. Mutta aito japanilainen hän kuitenkin on. En tiedä tajuatteko miehen ja minun pointtia tässä, mutta tykkään melkein enemmän tästä ei-päälle-päin-näkyvästä "kulttuurista", kuin siitä mitä länsimaalaisten silmissä japanilaisuus on.